NWB Finland Oy ja Polar Spring Oy vahvistavat yhteistyötään  –Tavoitteena kotimainen ja kansainvälinen kasvu

 

NWB Finland Oy ja Polar Spring Oy vahvistavat yhteistyötään  –Tavoitteena kotimainen ja kansainvälinen kasvu

NWB Finland Oy ja Pola Spring Oy ovat allekirjoittaneet aiesopimuksen, jonka myötä on tarkoitus edetä yhteistyösopimukseen vielä tämän vuoden aikana. Yhteistyösopimuksen tarkoituksena on vauhdittaa molempien yritysten kasvua niin kotimaassa kuin kansainvälisillä markkinoilla.

Solmittava yhteistyösopimus kattaisi Polar Springin tuotantolinjastojen ja koneiden modifioinnin NWB:n pakkauksille sopiviksi. Lisäksi sopimuksen myötä NWB saisi oikeuden myydä Polar Springin tuottamaa lähdevettä omissa pakkauksissaan niin Suomessa kuin ulkomailla, sekä oikeuden myydä Polar Springin omia tuotteita ulkomaisilla markkinoilla.

”Yhteistyö Polar Springin kanssa tukee NWB:n kansainvälistä kasvustrategiaa, ja tulee vauhdittamaan myyntiä odotettua nopeammalla aikataululla. Polar Spring on toivottu ja hyvä yhteistyökumppani, jonka kanssa voimme jatkossakin kasvaa. Vahvuutemme kansainvälisillä markkinoilla tukee myös Polar Springin kasvua”, toteaa NWB Finland Oy:n toimitusjohtaja Heikki Hilpelä.

Uusien NWB:n toimittamien pakkausten käyttö, ja Polar Springin niihin pakkaaman kotimaisen lähdeveden myynti on tarkoitus aloittaa keväällä 2022. Myynnin pilottihankkeet ovat jo käynnissä.

”Seuraamme aktiivisesti sitä millaisia pakkauksia markkinoilla kehitetään. NWB on onnistunut pakkauksissaan vähentämään muovin määrää, ja toivomme kuluttajien ottavan uudenlaisen pakkauksen hyvin vastaan. Haluamme olla mukana ekologisten juomapakkausratkaisujen kehityksessä, ja otamme mielellään tällaisia pakkauksia tuotevalikoimaamme”, Polar Springin toimitusjohtaja Niilo Pellonmaa toteaa.

Tuotantolinjan suunnittelu käynnissä

NWB Finland Oy:n omistama Koneikko Oy on aloittanut Polar Springin BIB- ja PET-linjastojen modifiointisuunnittelun. Tulevaisuudessa tuotantolinjoja voidaan käyttää niin NWB:n toimittamien pakkausten kanssa kuin myös Polar Springillä jo käytössä olevien pakkausten kanssa. Olemassa olevien tuotantolinjojen ja koneiston modifiointi erilaisille pakkauksille sopiviksi on kustannustehokkaampaa ja nopeampaa kuin kokonaan uusien tuotantolinjojen rakentaminen.

NWB:n kehittämässä ja kansainvälisesti palkitussa juomapakkauksessa (BIB) on 72 % vähemmän muovia kuin perinteisessä juomapullossa. Pakkaus vie 35 % vähemmän tilaa kuljetuksissa ja 90 % vähemmän tilaa jäteastioissa. Myös yrityksen kehittämä Combi PET -pullo vähentää muovin tarvetta perinteiseen PET-pulloon verrattuna vähintään 50 %.

”Jatkossa myytäviä tuotteitamme ovat NWB-juomapakkaukset, tuotannon koneet, laitteet ja linjastot sekä linjastojen modifiointi. Lisänä suomalainen, maailman paras vesi”, Hilpelä tarkentaa NWB:n tulevaisuuden tuotetarjontaa.

 

NWB FINLAND OY

NWB Finland Oy myy asiakkailleen patentoituja, ekologisia juomapakkauksia, pakkauskoneita ja asiantuntijapalveluita. Yrityksen tavoitteena on kasvaa juoma-alan maailmanlaajuiseksi toimijaksi ja auttaa vähentämään kansainvälistä ympäristökuormitusta merkittävästi.

KONEIKKO OY

NWB:n omistama Oulunsalossa toimiva Koneikko Oy on vuonna 1979 perustettu innovatiivinen ja monipuolinen koneautomaatioalan yritys. Yritys on erikoistunut valmistavan ja pakkaavan teollisuuden tuotantoautomaatioratkaisuihin.

Yli 40-vuotisen toiminnan aikana Koneikko Oy on toteuttanut satoja uusia automaatiojärjestelmiä sekä toimittanut merkittävän määrän käytettyjä laitteita eri toimialoilla toimiville suomalaisille ja ulkomaalaisille yrityksille.

POLAR SPRING OY

Polar Spring Oy on vuonna 2003 perustettu suomalainen yhtiö, joka keskittyy aidon, kotimaisen lähdeveden pakkaamiseen, myyntiin ja markkinointiin. Yritys toimittaa lähdevettä Asikkalassa sijaitsevalta tuotantolaitokselta omalla tuotemerkillään (Polar Spring) sekä Private Label -tuotteina asiakkaan omalla tuotemerkillä niin Suomeen kuin ulkomaillekin.

Lähdevesi on maakerrosten siivilöimää luonnollisesti maan pinnalle nousevaa vettä. Veden laatu varmistetaan monin nykyaikaisin menetelmin, kun vedet pakataan bag-in-boxeihin, pulloihin ja pikareihin uusissa nykyaikaisissa tuotantotiloissa.

Lisätietoa:

Heikki Hilpelä, toimitusjohtaja, NWB Finland, 040 042 8332, heikki.hilpela@nwb.fi

Niilo Pellonmaa, toimitusjohta, Polar Spring, 050 0211902, niilo.pellonmaa@polarspring.com

Viimeisimmät uutiset

2021-10-15

NWB Finland Oy:n osakeanti – ympäristöystävällisillä innovaatioilla kansainväliseen vesi- ja pakkausmarkkinaan

Lue lisää arrow_forward
2021-09-08

NWB Finland Oy ja Polar Spring Oy vahvistavat yhteistyötään  –Tavoitteena kotimainen ja kansainvälinen kasvu

Lue lisää arrow_forward
2021-04-16

NWB FINLAND Oy:lle uusi toimitusjohtaja

Lue lisää arrow_forward
2021-01-19

NWB is representing Marcarbox machines in Scandinavian markets

Lue lisää arrow_forward

We aim to make a difference