Tähtäämme muutokseen

Yrityksemme perustana on ajatus siitä, että maailmanlaajuisen ympäristökuormituksen vähentäminen juomapakkausteollisuudessa on välttämätöntä.

 

plastics are bad for nature

Tämä on todellista juuri nyt.

Muovipullojen ongelmat

Muovisaaste on yksi planeettamme suurimmista ongelmista tällä hetkellä. Kaikkialla maailmassa juomia ja muita nesteitä säilytetään ja kulutetaan perinteisesti muovipulloista. Maailmanlaajuisesti pullotettua vettä myydään jopa 560 milj. litraa päivässä.

Muovi ei ole biohajoavaa, ja päätyessään sadoiksi vuosiksi luontoon siitä irtoava mikromuovi aiheuttaa suurta haittaa eläimille, luonnolle sekä ihmisille.

Asiat voisivat olla paremmin

Emme voi muuttaa kaikkea, mutta voimme auttaa juomateollisuutta siirtymään ekologisempiin pakkausratkaisuihin. Tällä on jo suuri vaikutus.

Tätä pyrimme muuttamaan

Juomateollisuus käyttää liikaa muovia

Joka vuosi tuotetaan 400 miljoona tonnia muovia, josta 40 % on kertakäyttöistä. Näitä ovat esimerkiksi muovipussit, monet juomapakkaukset sekä perunalastupakkaukset. Yksi suurimmista kertakäyttömuovia käyttävistä toimialoista on juomateollisuus. 

Hukkatila kuljetuksessa

Muovipullojen muotoilu on kuljetuksen kannalta epätehokas. Pullojen väliin jää paljon tilaa, joka tarkoittaa sitä, että yhteen rekka-autoon mahtuu vähemmän pulloja. Tällöin myös ilmastovaikutukset kasvavat. 

Käyttäjäystävällisyys

Isojen pullojen kantaminen kaupasta kotiin ja niiden käyttö voi olla haasteellista ja turhauttavaa. Isot pullot eivät mahdu kaikkiin jääkaappeihin ja kaataakseen juomaa lasiin tulee pullo ottaa pois jääkaapista. 

Muovipullot päätyvät luontoon ja kaatopaikoille

Vaikka muovipullot on tehty kierrätettävästä polyeteenitereftalaatista (PET), suurin osa niistä päätyy kaatopaikoille, luontoon tai mereen. Mikromuovi on vaarallista luonnon lisäksi eläimille, sillä esimerkiksi linnut, kalat ja muut eläimet nielevät muovia merestä ja maalta. 

Muovipullot lisäävät jäteliikennettä

Käytetyt muovipullot vievät paljon tilaa roskasäiliöissä, jonka vuoksi ne lisäävät jäteliikennettä. 

Ihmisten negatiivinen vaikutus ympäristöön

Ihmiset vaikuttavat negatiivisesti ympäristöön monin tavoin: ylikansoitus, saastuttaminen, fossiilisten polttoaineiden käyttö ja metsien hävittäminen. Nämä johtavat ilmastonmuutokseen, maaperän eroosioon, huonoon ilmanlaatuun ja juomakelvottoman veden lisääntymiseen. 


 

Toimme yhteen suomalaisia johtajia, muotoilijoita ja juomateollisuuden ammattilaisia ja annoimme heille haasteen...

Suunnitella maailman ympäristöystävällisin juomapakkaus

NWB Bevel

NWB Bevel -pakkaus pyrkii vastaamaan käytettävyyden, logistiikan ja kierrätyksen suurimpiin ongelmiin

NWB Bevel sisältää 72 % vähemmän muovia kuin PET-pullot

Helposti kierrätettävä pakkaus vie vähemmän tilaa jäteastioissa ja tämän seurauksena myös jäteliikennettä. NWB Bevel -pakkauksen tuotannossa käytetään jopa 72 % vähemmän muovia kuin PET-pulloissa.

NWB Bevel on tilankäytöltään jopa 35 % tehokkaampi kuin vastaavat PET-pullot

Pakkaus on muotoiltu siten, että se käyttää kuljetustilaa mahdollisimman tehokkaasti. Verrattuna tavalliseen PET-pulloon NWB Bevel vaatii jopa 35 % vähemmän tilaa kuljetuksessa ja säilytyksessä. 

Pakkaus voi vähentää jäteliikennettä jopa 90 %

Pakkaus on helppo kierrättää: pakkauksen sisällä oleva juomapussi poistetaan ja pakkaus taitellaan ohjeiden mukaan pieneen tilaan mahtuvaksi. Pakkausjätettä ei synny tukimateriaaleista tai muista materiaaleista, sillä pakkaus on suunniteltu siten, että se pysyy kuljetuslavalla paikallaan ilman näitä.

NWB Bevel on tehokkaampi valmistaa

NWB-pakkaus on suunniteltu modulaarisesti: kaksi vastaavaa pakkausta muodostavat 2-osaisen pakkausyksikön, joka on pinottava ja täyttää euro-lavan täydellisesti. Toissijaista pahvilaatikkoa ei tarvita, kuten perinteisissä BIB-pakkauksissa. Tämä tekee tuotantolinjasta yksinkertaisemman ja nopeamman.

NWB Bevel rasittaa ympäristöä vähemmän

Uusi pakkaus käyttää vähemmän muovia ja on helppo kierrättää, jonka ansiosta sen ympäristökuormitus on vähäisempi. 

 

NWB Bevel -pakkaus on helppokäyttöisempi kuin tavallinen muovipullo

Kaikki Bevel-pakkauksen koot mahtuvat jääkaappiin ja niitä on helppo käyttää suoraan jääkaapin hyllyltä. 

 


NWB Bevel (BIB) -pakkauksella on pienin hiilijalanjälki

 class=

Lasipullo

0,75 L / 540g

675

g CO2e/l

 class=

Muovipullo

0,75 L

245

g CO2e/l

 class=

NWB Bevel

3 L

70

g CO2e/l

Innovatiivinen tuoteperheemme

NWB Bevel baverage package
NWB Bevel baverage package

NWB Bevel

Juomapakkaukset

NWB Bevel on ympäristöystävällisin pakkaus erilaisille nestemäisille tuotteille. Kierrätettävällä, käyttäjäystävällisellä ja logistisesti tehokkaalla pakkauksella on uniikki design. 

 

 

Kiinnostuitko? Ota yhteyttä!

Kokenut ja ammattitaitoinen tiimimme on valmiina auttamaan kaikissa tuotteisiimme ja palveluihimme liittyvissä kysymyksissä.

We aim to make a difference